Dyyni TripadvisorissaDyyni FacebookissaDyyni TwitterissäDyyni YouTubessaQ1000suomeksiin english

Club Malibu muuntui Kekkoseksi!

Dyynin alakerrassa sijaitseva Club Malibu muuttaa muotoaan ja palaa uuden nimensä myötä vahvoille 60-80-luvun juurilleen. Dyynin rakennus aka Matkailuhotelli avattiin vuonna 1964. Hotelliin vaikutti sen ensimmäisen vuosikymmenen aikana vahvasti Raaheen silloin rakentuva Rautaruukin terästehdas sekä Kalajoen kunnan kasvu mm. Rahjan sataman rakennustöiden myötä. Matkailuun uusi hotelli toi varmasti uuden tason leirintäalueen ja Hilman hotellin rinnalle.

Noista päivistä on alueen matkailu ottanut aimo harppauksia eteenpäin. Yksi seuraavista loikista koskeekin juuri Dyynin mäkeä ja siihen suunnitteilla olevaa uutta hotelli-ravintolakokonaisuutta. Uusia matkailun asumismuotoja ja tiloja matkailupalveluille suunnitellaan alueen rikasta historiaa unohtamatta.

Muutosten kynnyksellä halusimme toteuttaa yhden haaveemme ja nostaa esiin Matkailuhotellissa vuonna 1966 vierailleen ja alueemme hyvinvointiin paljon vaikuttaneen suurmiehen, itsensä Urho Kekkosen.

Kekkonen merkitsee eri sukupolville eri asioita, mutta aivan varmasti tänä päivänä jo kulttihahmoksi kohonnut valtion päämies oli meille suomalaisille ennen kaikkea autoritäärinen johtaja ja naapurimaille kyvykäs neuvottelija. Lupsakka kalamies ja samaan hengenvetoon "ymmärtämättömiä" poliiitikkoja myllykirjeillä ojentava ärtyisäkin maan isä. Kekkosen valtakausi oli pitkä ulottuen 50-luvulta 80-luvulle. Hän vaikutti aikana, jolloin musiikki eittämättä oli hyvää. Rock’n ‘roll syntyi.

Club Kekkosessa saamme keskittyä juuri tuon ajan parhaaseen antiin: rokkiin ja poppiin; hyvää discoa ja soulia unohtamatta. Ja mikä parasta: Voit itse valita biisejä illan soittovalikoimaan Maestro Music Jukeboxin kautta.

Kekkonen avoinna

Aikuisten baari, Club Kekkonen, on avoinna perjantaisin ja lauantaisin klo 24-04.

Mikäli olet järjestämässä juhlia tai tarvitset hauskan, erilaisen kokoustilan, Kekkonen soveltuu tähän tarkoitukseen erinomaisesti!

Kekkosessa seuraavaksi

Ei tulevia ohjelmia.
Ravintola Dyyni Club Malibu Kalajoki
Ravintola Dyyni Dyynitie 4
85100 Kalajoki


p. 010 583 0031
Fax (08) 463 389
dyyni@hiekkadyyni.fi

RSS RSS: Ohjelmat | Uutiset

  Osta lippuja Dyyniin!
  Kalajoen Matkailu
  Kalajoen Keskusvaraamo
  Dyynin bilemajoitus
  KP24



© Hiekkadyyni Oy

Donetti